Biotekniikan alumnit -ryhmän tarkoitus on:
- Ylläpitää biotekniikan alumnien välistä yhteydenpitoa
- Mahdollistaa alumnien ja nykyisten opiskelijoiden välinen yhteydenpito
- Tukea yhteyksiä työnantajien, alumnien ja nykyisten opiskelijoiden välillä
- Pyrkiä välittämään tietoa työelämän tarpeista sekä opiskelijoille että opetusta järjestäville tiedekunnille ja täten vaikuttamaan biotekniikan alan opetukseen Helsingin yliopistossa
Ryhmä kokoontuu noin kahdesti vuodessa, kerran vuodessa pöytäjuhlaan sekä kerran vuodessa vapaamuotoisempaan tapaamiseen. Lisäksi ryhmä järjestää yhdessä opiskelijajärjestöjen kanssa tapaamisia alumnien ja opiskelijoiden kesken. Ryhmä voi järjestää myös muita tapahtumia, esimerkiksi työelämäkontaktien luomiseksi.
Biotekniikan alumnit muodostavat oman itsenäisen ryhmän osana Helsingin yliopiston alumniyhdistystä. Ryhmä toimii myös yhteistoiminnassa biotekniikan opiskelijoiden ainejärjestöjen kanssa. Ryhmä saa tukea Alumniyhdistykseltä ja sillä on noin 30 jäsentä.
Ryhmän asioita hoitaa kaksi vastuuhenkilöä. Vastuuhenkilöt vastaavat yhdistyksen jäsenrekisterien ylläpidosta, tilaisuuksista tiedottamisesta ja niiden organisoimisesta, yhdistyksestä tiedottamisesta, sekä pitävät yhteyttä opiskelijajärjestöihin.
Ryhmään liittyminen
Ryhmällä ei ole jäsenmaksua ja siihen voi liittyä kuka tahansa Helsingin yliopistossa tai HEBIOT-koulutusohjelmassa biotekniikkaa opiskellut.
Voit liittyä jäseneksi Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen verkkosivuilla, jolloin liityt myös Alumniyhdistyksen jäseneksi (ensisijainen vaihtoehto) tai lähettämällä viestin alla mainituille yhteyshenkilöille.
Biotekniikan alumnit -ryhmään liittyminen ei vaadi Helsingin yliopiston alumniyhdistykseen liittymistä tai sen jäsenmaksun maksamista. Tällöin jäsen ei kuitenkaan saa Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen etuja. Mikäli haluat liittyä vain Biotekniikan alumneihin, ota yhteyttä yhteyshenkilöihin.
Sesilja Aranko
+358 407305892
etunimi.sukunimi(at)gmail.com
Martta Raatikainen
+358 456526414
etunimi.sukunimi(at)gmail.com