Vielä 2000-luvun alussa ennen yliopistolakiuudistusta Helsingin yliopistossa todettiin yliopiston perusyksikön olevan laitos, jossa opetus ja tutkimus tehdään.
Yliopistolain myötä yliopiston johto alkoi keskittää valtaa itselleen, eikä riittäviä vallan keskitystä estäviä rakenteita ole ollut. Uudistetun johtosäännön mukaisesti laitokset hävitettiin ja tiedekuntien valtaa vähennettiin. Ei siis ole mikään erityinen ihme, että yliopistoissa tyytymättömyyttä esiintyy. Hallbergin työryhmän yliopistojen monijäsenisten hallintoelinten jäsenille suunnatussa kyselyssä jopa 54 % vastaajista kokivat vaikutusmahdollisuudet huonoiksi tai erittäin huonoiksi.
Sen lisäksi, että yliopistojen pitäisi opettaa opiskelijoille totuuden etsintää ja kriittistä ajattelua, yliopistot nähdään merkittävinä tekijöinä uusien innovaatioiden kehittämisessä ja uuden yritystoiminnan luomisessa.
Sivusta seuranneena ihmettelee, kuinka opettajat nykyään selviävät ja motivoituvat yliopiston johdon taholta jatkuvalla syötöllä tulevista määräyksistä, joilla yhdenmukaistetaan kaikkia prosesseja. Miten siinä jää enää tilaa luovuudelle ja uuden oppimiselle. Koko yliopistojen opetuksesta ja tutkimuksesta on tullut yksityiskohtia myöten tarkkaan ohjelmoitua toimintaa.
Opettajien ja tutkijoiden oman päätösvallan alaisten asioiden kirjo on huvennut olemattomiin, eivätkä he voi päättää asioista itsenäisesti. On menty kauaksi opettajia ja tutkijoita motivoivasta akateemisesta elämästä. Vanha kansakin tiesi, ettei kukko käskien laula.
Yliopistojen sisäisen autonomian vähentyminen ei edistä opettajien ja tutkijoiden onnistumista tehtävissään ja eikä niitä odotuksia, joita yliopistoille yhteiskunnan taholta on asetettu.
Yliopistojen toiminta on perustasolla liikaa säädeltyä ja se on taloudellisesti rajoitettua. Se ei mahdollista perustasolla itsenäistä oman-alansa dynaamista kehittämistä.
Jos kaikki ne resurssit, jotka menevät yksityiskohtaisten määräysten tekemiseen ja niiden valvomiseen, siirrettäisiin perustasolle opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen, saataisiin paljon parempaa opetusta ja tutkimusta. Ongelmana on vain se, että yliopiston hallinto on niin siiloutunut bunkkereihinsa, ettei sen purkaminen ja säätely ole enää mahdollista.
Yliopistojen hallinto elää omaa elämäänsä ja vahvistuu, koska kaikki päätösvalta ja resurssien jako kulkevat sen kautta. Yliopistojen ja niiden tuottaman hyvän tulevaisuus ei näytä hyvältä.
Tiedotusvälineissä käsitellään vähän väliä jossakin organisaatiossa olevaa ongelmaa, ja johtopäätöksenä on huono johtaminen. Kenties esitetään kyseessä olevan johtajan, jolla ei ole riittävästi koulutusta johtamisesta ja sen ongelmista. Vaaditaan jopa ammattijohtajien lisäämistä.
Ongelmana kuitenkin on johtaminen sinänsä kuten yliopistoissa. Vaikka johtajat ovat erkaantuneet tai heillä ei ole ollut kokemusta opetuksen ja tutkimuksen arjesta, he haluavat johtaa ja sekaantua asioihin, joista heillä ei välttämättä ole substanssitietoutta. Johtamiseen tuntuu oleellisesti liittyvän vallan kasvattaminen, ja vain harvat johtajat luottavat alaisiin ja antavat heidän toimia vapaasti, mitä erityisesti yliopistoissa vaadittaisiin.
Nykyisin idearikkaat eri alojen ammattilaiset lähtevät pois kankeista ylhäältäpäin johdetuista organisaatioista kevyen hallinnon organisaatioihin tai yrityksiin. Olisiko siitä jotakin opittavissa, kun mietitään yliopistojen hallinnon organisoimista ja uudistamista?
Hannu Korkeala , ELT, (Helsingin yliopisto)
Elintarvikehygienian emeritusprofessori
Alumniyhdistyksen AlumniAjatus-blogi ottaa kantaa sivistyksen ja monimuotoisen yhteiskunnan puolesta. Kirjoittajat haluavat herättää keskustelua itselleen merkityksellisistä ja ajankohtaisista aiheista sekä tiedosta, tieteestä ja työelämästä. Kirjoitukset eivät edusta Alumniyhdistyksen virallisia kantoja, vaan blogi tarjoaa vieraileville kirjoittajille alustan esittää suorasanaisiakin kannanottoja ja lennokkaita ajatuksia.