AlumniJuna: Lahti

Alumnijuna Karoliina Redsven Malva

Kuva: Karoliina Redsven / Malva

Loppukevään kohokohtamme ja aiempina vuosina suuren suosion saanut AlumniJuna on päiväretki toiseen suomalaiseen yliopistokaupunkiin, jossa tutustutaan paikalliseen yliopistoon, alumnitoimintaan ja vähän itse kaupunkiinkin. Järjestyksessä kolmas AlumniJuna suuntaa Lahteen, joka on käytännössä Suomen tuorein yliopistokaupunki: aiemmin vain Lappeenrannassa toiminut yliopisto muuttui Lappeenrannan-Lahden teknilliseksi yliopistoksi vuonna 2019.

Päivän aluksi tutustumme yliopistoon, kuulemme sen ajankohtaisia kuulumisia ja teemme kierroksen kampuksella tutustuen mm. moderniin bioteknologian laboratorioon. Yliopistovierailun jälkeen siirrymme kaupungille, jossa pääsemme tutustumaan vuoden kulttuuritekona 2023 palkittuun Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvaan. Päivän lopuksi on vielä omaa vapaata aikaa kaupungilla.

OHJELMA
10.14 Lähtö Helsingistä: alumneille on varattu junasta oma vaunu, ja matka sujuu tutustumisten merkeissä
11.45 Lounas Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston (LUT) Lahden kampuksella
12.30 LUT-yliopiston ja alumnitoiminnan esittely, keskustelua (opetusvararehtori Jaana Sandström)
13.45 Kampuskierros Mukkulan kampuksella ja tutustuminen bioteknologian Andritz-laboratorioon
15.30 Opastettu kierros visuaalisten taiteiden museo Malvassa
17.00 Omaa vapaata aikaa – halukkaille tarjolla myös vinkkejä ja seuraa
18.45 Paluu Helsinkiin, jonne saavutaan klo 19.45

AlumniJuna-päiväretken hinta on 48 € sisältäen edestakaiset junamatkat Helsingistä Lahteen ja Lahden paikallisliikenteen päivälipun, lounaan sekä opastetun kierroksen Malva-museossa. Hintaan ei sisälly Malvan sisäänpääsyä (16/12 €), joka kuitenkin on Museokortilla ilmainen, eikä päivällistä, jonka kukin voi nauttia omaan tahtiinsa joko omalla ajalla ennen paluumatkaa, junassa tai perillä Helsingissä. Mukaan mahtuu 48 alumnia: ilmoittaudu maksamalla osallistumismaksu ja täyttämällä osallistujatietosi Alumnikaupassa allaolevan linkin kautta. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Osallistujapalautetta aiemmista AlumniJunista Turkuun ja Tampereelle:

 

“Erinomainen konsepti, yhden päivän aikana rentouttavaa matkustusta, mielenkiintoinen ja antoisa akateeminen vierailu yliopistolle ja lopuksi kulttuuria.” (2023)

 

“Mielenkiintoinen ohjelma aamusta iltaan – hauska kesäpäivä uusien tuttavuuksien kera.” (2022)

 

“Tosi edullinen ja vaivaton tapa päästä alumnimatkalle!” (2023)

 

“Arvosana on laudatur.” (2022)

Perjantai 7.6.2024 kello 10-20, Helsinki-Lahti-Helsinki.


Samanlaisia tapahtumia


Vuoden Alumnin juhlaluento: Elina Pekkarinen

Alumniyhdistyksen kevät huipentuu perinteiseen tapaan Vuoden Alumnin juhlaluentoon. Kaikille avoimen yleisöluennon pitää Alumniyhdistyksen Vuoden Alumniksi 2025 valitsema lapsiasiavaltuutettu, valtiotieteiden tohtori, dosentti Elina Pekkarinen. Juhlaluenno..

Alumniretki: Tvärminne

Alumniyhdistyksen kevään viime vuosina päättäneen AlumniJunan hengessä matkaamme tällä kertaa tutustumaan yliopiston eläintieteelliseen asemaan Tvärminneen. Hangossa Suomenlahden suulla sijaitseva asema on yksi kolmesta biologisesta tutkimusasemasta,..