Kirjallisuuspiiri: Harry Salmenniemi

1200×800 harry-salmenniemi-pressi_Mikko_Vähäniitty cropped

© Mikko Vähäniitty

Joulukuun Kirjallisuuspiirin vieraaksi saapuu palkittu kirjailija ja runoilija Harry Salmenniemi. Hänen toinen romaaninsa Sydänhämärä (Siltala 2024) on kertomus lapsen äkillisestä sairaudesta ja perheen selviytymisestä. Romaani, joka samaan aikaan sekä hyödyntää että tutkii autofiktion keinoja, kuljettaa lukijan teho-osastolle, synnytyssaliin, lumikasan päälle ja öiseen kotiin.

Tarkasti havainnoiva romaani kysyy, mitä tapahtuu silloin kun kaikki tapahtuu. Kun toinen lapsi on syntymässä ja ensimmäinen sairastuu, on yhtäkkiä toimittava ja selvittävä aivan uudessa tilanteessa. Isä valvoo lapsen vierellä sairaalassa, näkee ja kuulee kaiken. Ympärillä hoitajat vaihtuvat, laitteet piippaavat, mutta keskiössä on koko ajan lapsi ja toipuminen, uuden arjen opettelu. Jatkuvan väsymyksen, huolen ja ahdistuksen taustalla kajastaa lempeys ja lämpö. Jossakin odottavat jo leikit, nauru ja vauvan ensimmäinen hymy.

Harry Salmenniemi julkaisi ensimmäinen romaaninsa Varjotajunta (Siltala) vuonna 2023 ja sitä ennen häneltä oli ilmestynyt seitsemän runoteosta ja neljä novellikokoelmaa. Salmenniemi on toiminut runouslehti Tuli&Savun päätoimittajana ja kustantamo Poesian toimittajana. Kirjallisuuspiirissä häntä haastattelee kirjailija, Siltalan kustannustoimittaja Antti Arnkil.

Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Helsingin yliopiston tutkijoiden työhön perustuvat tietokirjat. Kirjallisuuspiirin maanantai-iltojen ohjelman ovat suunnitelleet Siltalan kustannustoimittaja, kirjailija Antti Arnkil ja Otavan kustannuspäällikkö Maarit Halmesarka. Tutkijatiistaiden ohjelmasta vastaavat humanistisen tiedekunnan dekaani, tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa ja Suomen tietokirjailijat ry:n entinen puheenjohtaja, emeritusprofessori Markku Löytönen.

Maanantai 9.12.2024 kello 17-18, Porthania PIV / Suomen Laki (Yliopistonkatu 3). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.


Samanlaisia tapahtumia


© Sabrina Bqain / Otava

Kirjallisuuspiiri: Miina Supinen

Helmikuun kirjallisuuspiirin vieraana on kirjailija Miina Supinen, joka keskustelee tuoreesta romaanistaan Kultainen peura. Häntä haastattelee Otavan kustannuspäällikkö Maarit Halmesarka. Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreis..
© Laura Malmivaara

Kirjallisuuspiiri: Antti Hurskainen ja esseet

Maaliskuun kirjallisuuspiirin vieraana on kirjailija Antti Hurskainen, joka keskustelee uusimmasta esseekokoelmastaan En kieltäytynyt aseista ja esseekirjallisuudesta laajemminkin. Häntä haastattelee Siltalan kustannustoimittaja, kirjailija Antti Arnkil. Ki..
© Jonne Räsänen / Otava

Kirjallisuuspiiri: Johanna Vuoksenmaa

Huhtikuun kirjallisuuspiirin vieraana on kirjailija, elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa, joka keskustelee tuoreesta teoksestaan Suurenmoinen matka. Häntä haastattelee Otavan kustannuspäällikkö Maarit Halmesarka. Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkij..
© Laura Malmivaara

Kirjallisuuspiiri: Juha Kauppinen ja kertova tietokirjallisuus

Toukokuun kirjallisuuspiirin vieraana on kirjailija, toimittaja Juha Kauppinen, joka keskustelee tuoreesta teoksestaan Kertomus maasta sekä kertovasta tietokirjallisuudesta laajemminkin. Kertova tietokirjallisuus eli narratiivinen nonfiktio on Suomessakin vii..