Kirjallisuuspiirin vieraana on Hannele Cantell, joka keskustelee omakohtaisesta kirjastaan Sekunnit ennen kaatumista. Teos on hänen omiin kokemuksiinsa pohjautuva kertomus siitä miten elämä muuttui, kun hänellä todettiin kaksi äärimmäisen harvinaista neuroimmunologista sairautta. Traumaattinen elämänmuutos heijastuu ennen kaikkea identiteettiin ja ihmissuhteisiin. Teos kertoo toisaalta sosiaalisesta ulkopuolisuudesta, syyllisyydestä ja häpeän tunteista muuttuneen kehon ja toimintakyvyn takia mutta myös toivosta, elämänilosta ja rakkaudesta.
Hannele Cantell on Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan yliopistonlehtori ja dosentti. Hän toimii opettajankouluttajana kasvatustieteellisessä tiedekunnassa ja hänellä on yli 30 vuoden kokemus oppi- ja tietokirjailijana. Vammautumisensa jälkeen hän on ottanut yhä aktiivisemmin osaa yhteiskunnalliseen yhdenvertaisuuskeskusteluun. Kirjallisuuspiirissä Cantellia haastattelee tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa.
Kirjallisuuspiirissä kirjailijat ja tutkijat keskustelevat tuoreista teoksistaan. Maanantaisin painopiste on kaunokirjallisuudessa ja tiistaisin esillä ovat Helsingin yliopiston tutkijoiden työhön perustuvat tietokirjat. Kirjallisuuspiirin maanantai-iltojen ohjelman ovat suunnitelleet S&S:n kustantaja Mirjam Ilvas ja Teoksen toimitusjohtaja Nina Paavolainen. Tutkijatiistaiden ohjelmasta vastaavat humanistisen tiedekunnan dekaani, tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa ja Suomen tietokirjailijat ry:n entinen puheenjohtaja, emeritusprofessori Markku Löytönen.
Tiistai 21.3.2023 kello 17-18, Porthania II (Yliopistonkatu 3). Tapahtumaa voi seurata myös suoratoistona.