Suomen suurin tiedetapahtuma Tieteen päivät järjestetään 8.–12.1.2025 teemalla Oivallus ja erehdys. Tapahtumapaikkoina Helsingissä toimivat Helsingin yliopiston päärakennus ja Tiedekulma. Kaupunkitapahtumat Tieteiden yö (9.1.) ja Tiedekioski (10.–11.1.) keskustakirjasto Oodissa täydentävät ohjelmaa. Alumniyhdistyksellä on Tieteen päivien aikana yliopiston päärakennuksen uuden puolen aulassa (Fabianinkatu 33) myös oma ständi, jolla voi liittyä Alumniyhdistyksen jäseneksi – tule tervehtimään ja kutsu ystäväsikin mukaan liittymään jäseneksi!
Tieteen päivät on kaikille tieteestä kiinnostuneille suunnattu tapahtuma, jossa eri alojen tutkijat kertovat tutkimuksistaan ja keskustelevat yleisön kanssa. Tieteen päivät alkavat keskiviikkona 8.1. avajaisilla, joihin on kutsuttu kaikki tieteen ystävät. Torstaista sunnuntaihin (9.–12.1.) Tieteen päivät tarjoaa kymmeniä luentoja, keskusteluja ja väittelyitä ajankohtaisista aiheista sekä eri tieteenalojen keskeisistä kysymyksistä. Puheohjelman ohella tutkittuun tietoon voi tutustua työpajoissa, planetaarionäytöksissä tai tiedemuseossa. Kirjatorilta voi ostaa tutkittua tietoa myös kotiin viemisiksi.
Löydät tilaisuuksien tarkemmat tiedot Tieteen päivien ohjelmasivuilta. Tieteen päiviä vietetään saman viikon aikana Helsingin lisäksi Turussa, Jyväskylässä, Joensuussa, Kuopiossa ja Mikkelissä. Osaa ohjelmasta voi seurata suorana lähetyksenä verkon kautta tai tallenteina jälkikäteen. Kaikkien kaupunkien verkkolähetykset on koottu yhteen paikkaan palvelemaan tieteen ystäviä ympäri maan. Kaikkiin Tieteen päivien tapahtumiin ja oheistapahtumiin on maksuton sisäänpääsy.
Alle on myös koottu yhteistyökumppanimme Tieteellisten seurain valtuuskunnan Alumniyhdistyksen jäsenille valitsemat suositukset Tieteen päivien Helsingin ohjelmasta jokaiselle tapahtumapäivälle.
Keskiviikko 8.1.2025
16.30–18.00 Tieteen päivien avajaiset
(Juhlasali – Helsingin yliopiston päärakennus, Aleksanterinkatu 5)
Avajaisiin on kutsuttu kaikki tieteen ystävät, ja ne tarjoavat kurkistusikkunan Tieteen päivien 2025 ohjelmaan. Tilaisuudessa nähdään monitaiteellisen ensemble TARGET Helsingin tanssiesitys ja kuullaan tiedeministeri Sari Multalan tervehdys.
Torstai 9.1.2025
10.00–10.45 Mitä aamuhönkäisy kertoo meistä?
(Tiedekulma, Yliopistonkatu 4)
Hengitämme ulos satoja erilaisia haihtuvia kemiallisia yhdisteitä. Hengitystä analysoimalla on mahdollista kehittää uusia menetelmiä kehon monitorointiin ja sairauksien diagnostiikkaan. Mitä uloshengityksen sisällöstä voidaan selvittää ja mistä esimerkiksi tunkkainen aamuhengitys aiheutuu?
17.00–20.30 Tieteiden yö: Kasvimuseon kokoelmakierros
(Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, Kaisaniemenranta 2)
Kasvimuseo avaa ovensa Suomen vanhimpiin kasvitieteellisiin kokoelmiin. Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan keskellä sijaitseva kivirakennus ei ole tavallisesti avoinna yleisölle, mutta Tieteiden yönä kasvimuseoon pääsee tutustumaan asiantuntevan oppaan johdolla. 10 hengen kierrokset lähtevät porrastetusti ja kestävät 45 minuuttia. Lippuja voi varata ke 8.1.2025 klo 9 alkaen osoitteessa luomus.fi.
17.00–20.30 Tieteiden yö: Valtsikan yö – kokonaisturvallisuuden ulottuvuudet
(Festsal – Svenska social- och kommunalhögskolan, Snellmaninkatu 12)
Mistä Suomen kokonaisturvallisuudessa on kyse? Tule kuulemaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan tutkijoiden esityksiä muun muassa kriisienhallinnasta, kansalaistoiminnasta ja rikollisuudesta Suomessa.
Perjantai 10.1.2025
17.00–17.30 Tiedekioski: Mitä liikkuu Itämeren pinnan alla?
(Keskustakirjasto Oodin ala-aula, Töölönlahdenkatu 4)
Itämeren pinnan alla kaikki on jatkuvassa liikkeessä. Veden virtaukset muokkaavat ympäristöä ja määrittävät, missä ja miten eliöt elävät, mutta myös eliöiden omat liikkeet luovat muutoksia. Tule kuulemaan, kuinka liike eri mittakaavoissa muovaa Itämeren elämää.
17.00–18.15 Riippuvuuksien mekanismit ja hoidot
(Pieni juhlasali – Helsingin yliopiston päärakennus, Fabianinkatu 33)
Mitä mekanismeja päihderiippuvuuksiin liittyy ja onko lääkkeillä sittenkään mahdollista hoitaa riippuvuutta? Millaisia lupaavia vaikutuksia uusilla diabeteslääkkeillä on havaittu lihavuuden hoidossa, ja vaikuttavatko ne aivojen palkkio- vai kylläisyysmekanismeihin? Entä voisiko riippuvuuksia hoitaa aivoleikkauksella?
Lauantai 11.1.2025
11.15–12.30 Oivallus, erehdys ja tekoäly
(Pieni juhlasali – Helsingin yliopiston päärakennus, Fabianinkatu 33)
Sessiossa syvennytään tekoälyn ja ihmisen ajattelun eroihin ja yhtäläisyyksiin, keskittyen erityisesti oivalluksiin ja virheisiin. Kolme asiantuntijaa jakaa näkemyksiään ihmismielen toiminnasta, tekoälyn käytöstä ja päättelyn filosofiasta sekä siitä, miten tekoälyä voidaan hyödyntää kestävän ja turvallisen tulevaisuuden rakentamisessa.
13.00–14.15 Kirjailijoiden oivallukset ja erehdykset: millaisia jälkiä kirjailijan työstä jää?
(Tekla Hultin – Helsingin yliopiston päärakennus, Fabianinkatu 33)
Kirjailijoiden työtä voi lähestyä tutkimalla, millaisia johtolankoja he ovat jättäneet tietokoneidensa kiintolevyille. Viestivätkö käsikirjoitukseen vedetyt henkselit suuresta erehdyksestä vai entistäkin paremmasta ideasta? Kuinka paljon on tallentunut sähköisiä jälkiä Kalle Päätalon oivalluksen hetkistä? Onko kirjailijoiden työtavoissa suuriakin eroja, jos katsomme, miten Aleksis Kiven ja Minna Canthin teokset ovat syntyneet?
Sunnuntai 12.1.2025
14.15–15.30 Meri yhteiskuntien kansainvälisten suhteiden arkistona
(Pieni juhlasali – Helsingin yliopiston päärakennus, Fabianinkatu 33)
Session meriarkeologiset luennot avaavat, miten yhteiskuntamme kansainväliset suhteet ovat kehittyneet viimeisen tuhannen vuoden aikana.
Tieteen päivien ohjelmaan ei pääsääntöisesti tarvitse erikseen ilmoittautua. Jos jossakin yksittäisessä tapahtumassa, kuten Kasvimuseon kokoelmakierroksella, on rajoitettu osallistujamäärä, mainitaan siitä tapahtuman ohjelmasivulla. Suosittelemme kuitenkin ilmoittamaan Alumniyhdistykselle kiinnostuksestasi osallistua Tieteen päiville 2025 alla olevasta linkistä. Koska ohjelmaa on hyvin runsaasti, emme kuitenkaan lähetä yksittäisten luentojen suoratoistolinkkejä ilmoittautuneille.
Keskiviikko-sunnuntai 8.–12.1.2025, useita tapahtumapaikkoja. Osaa ohjelmasta voi seurata myös suoratoistona.