Mat­ti Saa­ri­nen

Matti_Saarinen_fi_1920x1080

Opiskeluaikoina toimin vilkkaasti ylioppilaskunnan kuvioissa ja työskentelin myös kolme vuotta HYY:n pääsihteerinä. Siksi haluan työelämässäkin pitää yllä yhteyttä yliopistoon ja nuorempiin polviin. Olin Alumniyhdistyksen alkuvaiheissa mukana hallituksessa. Silloin aluksi toiminta oli vielä hyvin pientä, mutta onneksi yhdistys on sittemmin kasvanut jo huomattavaan kokoluokkaan.

Olen tehnyt viestintätöitä monta vuosikymmentä. KTTO:n alumnien kautta olen saanut tutustua nuoriin kansantaloustieteen opiskelijajärjestön alumni-illoissa. Se on ollut minulle tärkeä rekrytointikanava.

Vaimoni kanssa olemme osallistuneet alumnimatkoille Eurooppaan. Hienointa oli kulkea jokilaivalla Tonavaa ylös ja kuunnella Laura Kolben luentoja Habsburgien vuosisadoista. Alumnimatkat ovat jalostetumpaa lomailua kuin tavalliset suomalaiset seuramatkat, kun matkakumppanit ovat valikoitu joukko. Mukana on valtiotieteilijöitä, lääkäreitä ja tuomareita, ei niinkään juomareita.

Matti Saarinen
valtiotieteellinen tiedekunta